Halusimme uuteen omakotitaloomme ehdottomasti puulattian, mutta mikään läpikäymistämme vaihtoehdoista ei tuntunut oikealta. Maiju oli aina pitänyt kuusilattioista, jollainen löytyy myös hänen lapsuudenkodistaan, sillä kuusen ulkonäkö ja luonnollinen vaaleus yhdistävät upealla tavalla kodikkuuden ja skandinaavisen ilmeen. Ajattelimme, että tällainen unelmien kuusilattia ei olisi meille kuitenkaan vaihtoehto, koska lankku- tai lautalattia ei tullut kyseeseen.
Lattioita selaillessani törmäsin sattumalta Arborettin kuusilankkuparketteihin, joihin ihastuimme välittömästi! Tilasimme mallipalat kahdesta eri sävystä, ja lattia oli myös luonnossa juuri sellainen, josta olimme haaveilleet. Kuusen luonnollinen ulkonäkö ja aidon puun lämpö hurmasivat meidät, ja päädyimme tilaamaan kuusilankkuparketin 206 mm leveänä, harjattuna sekä öljykäsiteltynä sävyssä White.
Asensimme lankkuparketin liimaamalla sen suoraa betonilaattaan. Lasse hoiti isänsä kanssa asennuksen omatoimisesti, ja kaikki sujui hienosti. Saimme kattavat asennusohjeet sekä liimasuosituksen Arborettilta, mikä helpotti asennusta ja teki myös lopputuloksesta parhaan mahdollisen. Lisäksi lattia oli virheettömässä kunnossa saapuessaan meille, mikä vaikutti myös suuresti asennuskokemukseen. On kuitenkin hyvä huomioida, että liimaamalla asentaminen on suhteellisen vaativa asennusmuoto, joten ilman riittävää kokemusta lattian asentamisesta työ on varmasti paras jättää ammattilaisen hoidettavaksi.
Uusi lattia on todella kaunis ja istuu täydellisesti skandinaaviseen sisustustyyliimme. Käytössä kuusilankkuparketti on todella jämäkkä ja hiljainen, mutta samalla myös lämmin ja pehmeä. Mikään muu lattiamateriaali ei vedä vertoja sille, miltä aito puulattia tuntuu paljaiden jalkojen alla! Toki kuusi on pehmeä puulaji ja lasten leikit näkyvät jo lattiassa pieninä koloina siellä täällä, mutta jäljet katoavat hyvin kuusen eläväiseen pintaan. Lisäksi ajattelemme niin, että lattiassa saavat näkyä myös eletty elämä ja sen eri vaiheet. Se luo myös osaltaan lämpöä ja kodikkuutta sisustukseen.
Saimme Arborettilta ensiluokkaista asiakaspalvelua aina ensimmäisestä yhteydenotosta lattian toimitukseen saakka. Asiakaspalvelu oli lämminhenkistä, ja saimme kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin kattavat vastaukset sekä ennen ostopäätöksen tekemistä että sen jälkeen. Lattia myös toimitettiin sovittuna päivänä tehtaalla ilmenneistä laiteongelmista huolimatta, mikä antoi kokemuksen siitä, että asiakkaiden aikatauluista ja toiveista pyrittiin pitämään kiinni viimeiseen asti. Tämän ansiosta myös meidän toiveemme toteutui, kun pääsimme muuttamaan jouluksi uuteen kotiin.
Voimme lämpimästi suositella Arborettin lattioita kaikille niille, jotka haluavat tuoda puun aidon kauneuden ja tunnelman kotiinsa ihastuttamaan jokaista päivää!
Maiju ja Lasse, Lapua
Tarvitsetko apua lattian valinnassa?
Suunnittele unelmiesi lattia työkalumme avulla tai tule tutustumaan showroomiimme osoitteessa Jokelankuja 4, 04480 Haarajoki. Olemme avoinne arkisin 10-18 tai sopimuksen mukaan.
Vierailut toimipisteellämme ajanvarauksella. Varaa aika tapaamiseen tai ideakeskusteluun helposti